
|
TIEDOTUSVÄLINEILLE 24.6.09 Lisätietoja: maakuntajohtaja Jussi V. Niemi, puh. 2481 241 Perustienpidon parantamisesityksiä Ikaalisiin ja JämijärvelleMaakuntahallitus esittää muun muassa Kilvakkala (Ikaalinen)-Jämijärvi -välin perusparantamista (tie 261) ja maantie 2595:llä Ikaalisten sisääntulotien kunnostamista. Lisäksi liitto uusii aiemman esityksensä Jylli-Jämi -yksityistien muuttamisesta maantieksi sekä tien perusparantamista ja päällystämistä. Pirkanmaan liitto perustelee Jyllin tien maantieksi muuttamista muun muassa liikennemäärien kasvulla ja matkailuelinkeinon toiminnan edellytysten parantamisella. Maakuntahallitus painotti esityksissään, että kiireellisenä sekä työllisyyttä että liikenteen sujumista edistävänä ja tieomaisuutta ylläpitävänä toimena pitää lisätä perustienpidon resursseja alemman asteisen tieverkon kunnostamiseen. Painopisteen tulee olla teiden päällystysten uusimisessa. Pirkanmaan liiton maakuntahallitus esitti 23.6. pidetyssä kokouksessaan valtiovarainministeriölle suunnitteluvalmiudeltaan toteuttamisvaiheessa olevia julkisia investointikohteita. Vanhasen hallituksen on tarkoitus antaa valtion kuluvan vuoden toinen lisätalousarvioesitys elokuun lopussa. |









