Hae Pirkanmaan liitosta:

Pirkanmaasta tulossa monipuolisten palveluiden maakunta 

Palveluala on lisännyt eniten työpaikkoja Pirkanmaalla 2000-luvulla. Vuosina 2000-2006 maakunnan työpaikat lisääntyivät lähes 16 000. Rahoitus-, vakuutus- ja liike-elämän palvelujen kasvu oli 35 %.

Kaupan ja yhteiskunnallisten palvelujen työpaikkakasvu oli vastaavana aikana noin 12 %. Sen sijaan teollisuuden työpaikat vähenivät vajaalla kolmella prosentilla. Viime vuonna alkaneen taantuman seurauksena erityisesti teollisuuden työpaikkojen väheneminen on entisestään kiihtynyt.

Teollisuus tuotti työpaikkojen vähenemisestä ja palvelualojen kasvusta huolimatta vielä vuonna 2006 kolmanneksen Pirkanmaan arvonlisäyksestä. Yhteiskunnallisten palvelujen osuus oli viidennes koko maakunnan arvonlisäyksestä.

Tiedot sisältyvät Pirkanmaan liitossa laadittuun 2000-luvun kehitystä tarkastelevaan aluetalouskatsaukseen. Katsauksessa arvioidaan monipuolisten palveluiden ja kaupan sekä julkisen sektorin ja terveydenhoidon nousevan entistäkin työllistävimmiksi aloiksi. Pirkanmaa tulee kuitenkin pysymään perinteisen vahvan teollisuuden maakuntana vielä pitkään.

 Pirkanmaan aluetalouskatsaus 2009 (pdf)

PIRKANMAAN LIITTO Avoinna 9-15, puh. (03) 248 1111, fax (03) 2481 250, email: pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi
Julkaisujärjestelmä: Mediasignal Communications