Hae sivustosta:
Nalkalankatu 12, P.O. Box 76, 33201 Tampere, Finland
Tel. +358 3 248 1111 (vaihde), fax. +358 3 248 1250
Avoinna: 9.00-15.00, email: pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi

Pirkanmaa maksaa enemmän kuin saa

Valtio kerää veroja ja muita maksuja Pirkanmaalta enemmän kuin sen menot maakuntaan ovat.  Ero on kuitenkin supistunut 2000-luvulla.

Vuonna 2006 valtion asukaskohtaiset menot olivat Pirkanmaalla 6 119 euroa ja koko maassa 6 558 euroa. Pirkanmaalta valtiontalouteen maksettu nettomaksu oli asukaskohtaisesti 75 euroa. Pari vuotta aiemmin se oli vielä 187 euroa.

Suurimmat asukaskohtaiset menot olivat sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla. Vuonna 2006 ne olivat Pirkanmaalla 1 974 euroa eli lähes kolmasosa kaikista valtion menoista. Vuoden 2008 ennakkotietojen mukaan niiden osuus on edelleen kasvanut.

Opetus- ja puolustusministeriön menot olivat kumpikin noin viidennes kaikista valtion menoista. Puolustusministeriön menot asukasta kohti ovat Pirkanmaalla kasvaneet vuodesta 2002 yli 400 eurolla. Opetusministeriön menot ovat vaihdelleet eri vuosina 1 100 ja 1 300 euron välillä.

Tiedot sisältyvät Pirkanmaan liitossa laadittuun 2000-luvun kehitystä tarkastelevaan aluetalouskatsaukseen. Mielenkiintoinen havainto on, että kaikesta Suomeen saadusta korkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoiminnan ulkomaisesta yritysrahoituksesta liki 40 % ohjautui Tampereen yliopistoon.

Pirkanmaan aluetalouskatsaus 2009 (pdf)

Julkaisujärjestelmä: Mediasignal Communications