Hae sivustosta:
Nalkalankatu 12, P.O. Box 76, 33201 Tampere, Finland
Tel. +358 3 248 1111 (vaihde), fax. +358 3 248 1250
Avoinna: 9.00-15.00, email: pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi


Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan kirjelmä
sisäasiainministeri Anne Holmlundille 20.2.2009

Poliisin keskushallintoviranomaisen alueellistaminen Tampereelle

Poliisin keskushallintoviranomaisen eli poliisihallituksen alueellistaminen on parhaillaan vireillä. Alueellistamisselvitys on annettu tällä viikolla. Pirkanmaan liitto, Tampereen kaupunki ja Länsi-Suomen lääninhallitus sekä Pirkanmaan poliisilaitos ja useat muut poliisilaitokset ovat esittäneet Tamperetta uuden viraston sijaintipaikaksi.

Tampere on kyseisen organisaation valtakunnallisen toiminnan kannalta optimaalinen sijoituspaikka ja se täyttää myös kaikki hallituksen alueellistamiselle asettamat laadulliset kriteerit. Keskushallintoviranomaisen sijoittaminen Tampereelle korjaisi myös Pirkanmaan toistaiseksi vaatimatonta huomioon ottamista tähän mennessä päätetyissä ja toteutetuissa keskushallinnon toimintojen alueellistamisissa.

Hallitus on sitoutunut valtion toimintojen alueellistamisen jatkamiseen kuluvalla vaalikaudella, mutta hallituksen vuonna 2007 hyväksymässä kannanotossa on todettu, että alueellistamiset kohdistetaan aiempaa tasaisemmin maan eri osiin, koska ne ovat nyt painottuneet Etelä- ja Länsi-Suomeen. Pirkanmaan osalta päätelmä on väärä, koska Pirkanmaalle on alueellistettu tai päätökset alueellistamisesta tehty vain noin 200 henkilötyövuodesta. Merkittävää on myös, että parhaillaan toteutettava valtionhallinnon tuottavuusohjelma vähentää jatkossa Pirkanmaalla olevia valtionhallinnon työpaikkoja. Tässä tilanteessa poliisin keskushallintoviranomaisen alueellistaminen Tampereelle lieventäisi valtionhallinnon työpaikkavähennysten kielteisiä vaikutuksia maakunnassa.

Poliisin uuden keskushallintoviranomaisen toiminnot sopivat hyvin yhteen Pirkanmaalla jo olevan osaamisen ja maakunnan nykyisen sekä tulevaisuuden työvoiman tarjonnan kanssa. Pirkanmaa tarjoaa poliisin keskushallintoviranomaiselle ja sen henkilöstölle innovatiivisen ja kustannustasoltaan pääkaupunkiseutua edullisemman toimintaympäristön, laadukkaat palvelut, yhteistoimintakumppanit ja keskeisen sijaintipaikan.

Tampereella on merkittäviä poliisi- ja turvallisuusalan toimintoja, mitkä tarjoavat toimintaympäristön ja dynaamisen klusterin, mihin ympäristöön uusi poliisin keskushallintoviranomainen voi sijoittua. Tampereella toimii poliisiammattikorkeakoulu, mikä vastaa poliisikoulutukseen rekrytoinnista, tutkintoa suorittamaan otettavien opiskelijavalinnoista, poliisin perus- ja jatkotutkinnoista, oppilaitoksessa annettavasta täydennyskoulutuksesta sekä poliisialaan liittyvästä tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Poliisitoiminnan strategista suunnittelua tuetaan tekemällä poliisin toimintaympäristöön kohdistuvaa tutkimusta ja kehittämis- ja lainsäädäntöhankkeiden arviointia. Tampereen yliopisto tarjoaa poliisihallintoon pätevöittävää ylempää korkeakouluopetusta ja muun muassa hallinnon ja johtamisen koulutusta. Tampereen teknillinen yliopisto tarjoaa teknillistä koulutusta ja tutkimusyhteistyötä.

Poliisin keskushallintoviranomaisen tehtävänä on suunnitella, kehittää, johtaa ja valvoa poliisitoimintoja koko maassa, vastata poliisin toimintoihin liittyvien palvelujen tasapuolisesta saatavuudesta maan eri osissa sekä päättää paikallispoliisin ja muiden yksiköiden välisestä yhteistoiminnasta. Tampereelta toimien on mahdollista muodostaa kokonaiskuva tasapuolisesti koko maan operatiivisen toiminnan kehittämistarpeista.

Käytännön toimijoita maakunnassa ovat Pirkanmaan poliisilaitos, mikä valtakunnan mittakaavassa isona yksikkönä ja koko maakunnan kattavine toimintoineen sijaitsee myös Tampereella, maakunnallinen Tampereen aluepelastuslaitos, joka on myös poliisin keskeinen operatiivinen kumppani. Pirkanmaalla on lisäksi useita eri viranomaisten ja yksityisen alan turvallisuuteen liittyviä toimijoita kuten puolustusvoimien materiaalilaitoksen esikunta ja puolustusvoimien tutkimuskeskus.

Poliisin keskushallintoviranomaisen sijoittaminen Tampereelle loisi Tampereelle vahvemman poliisi- ja turvallisuusalan klusterin, mikä toimisi erinomaisena toimintaympäristönä operatiivisten toimintojen innovatiiviselle kehittämiselle ja johtamiselle. Poliisin keskushallintoviranomaisen sijoittamisella Tampereelle olisi myös maakunnan aluetalouteen myönteinen vaikutus, mikä osaltaan lieventäisi valtionhallinnossa meneillään olevan tuottavuusohjelman työvoiman vähentämisestä aiheutuvia vaikutuksia.

Tampere on erinomainen alueellistamispaikka myös valtakunnallisen sijaintinsa, liikenneyhteyksiensä ja työvoiman saatavuuden näkökulmasta. Tampereelta ovat nopeat liikenneyhteydet eri puolille Suomea, erityisesti pääkaupunkiseudulle. Tampere-Pirkkalan hyvässä kasvussa oleva lentokenttä puolestaan takaa joustavan liikkumisen kansainvälisissä tehtävissä.

Edellä olevaan perustuen esitämme, että poliisin uusi keskushallintoviranomainen sijoitetaan Tampereelle.

Poliisin uuden keskushallintoviranomaisen sijoittaminen Tampereelle on mahdollista ohessa olevien kuvien mukaisesti Tampereen rautatieaseman läheisyyteen, mikäli katsotaan, ettei uuden viraston sijoittaminen ole tarpeellista poliisiammattikorkeakoulun läheisyyteen Tampereen Hervannassa.

PIRKANMAAN KANSANEDUSTAJIEN NEUVOTTELUKUNTA

Julkaisujärjestelmä: Mediasignal Communications