Maakuntajohtaja Jussi V. Niemen kolumni 19.11.08
Aluehallinnon uudistuksen aikataulut
venyvät ja paukkuvat
Aluehallinnon uudistushankkeen työryhmävalmistelussa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä aluehallintovirastojen toimialueet hahmottuvat. Hallinnon kehittämisen ministerityöryhmä linjasi 18. marraskuuta aluehallintovirastojen toimialueita.
Pirkanmaa tulee kuulumaan Länsi-Suomen aluehallintovirastoon yhdessä Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kanssa. Keski-Pohjanmaan suuntaus on vielä auki. Maakunnan enemmistö tahtoo suuntautua Pohjois-Pohjanmaalle, mutta alueen ruotsinkielinen väestö etelään Pohjanmaalle eli Österbotteniin. Tämä ratkaisu siirtyy hallituksen poliittiselle areenalle ja siitä päätettäneen 3. joulukuuta.
Länsi-Suomen aluehallintoviraston päätoimipaikaksi päätettiin Vaasa ja muiksi toimipaikoiksi Tampere ja Jyväskylä. Sekä päätoimipaikka että toimipaikat ovat täyden palvelujen yksikköjä vain sillä erolla, että viraston päällikkö ja hänen esikuntansa istuu Vaasassa.
Aluehallintovirastossa hoidetaan työsuojeluun, pelastukseen ja varautumiseen, kuluttaja- ja kilpailuasioihin, peruspalvelujen arviointiin, koulutus- ja sivistystoimen palveluihin sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyviä asioita. Lisäksi osaan aluehallintovirastoista keskitetään poliisia ja ympäristölupia koskevia asioita.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien aluejaot ja toimipaikat tulevat ministerityöryhmään nekin 3. joulukuuta. Nyt on jo käytännössä selvää, että Pirkanmaa saa tämän "ellun" omana täyden palvelun keskuksena.
Ministerityöryhmä päätti myös, että koko aluehallinnon uudistushanketta koskeva hallituksen esitysluonnos käy lausuntokierroksella helmi-maaliskuussa.
Näin aikataulut venyvät ja paukkuvat. Alun pitäen lausuntokierros piti käydä joulukuussa ja sittemmin heti pyhien jälkeen. Nyt mennään jo kevättalvella. Koko hankkeen aikataulu on käymässä erittäin haasteelliseksi. Hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyn pitäisi uusien pasmojen mukaan alkaa huhtikuussa. Takaraja on kevätistuntokauden loppu. Kun uuden aluehallinnon pitäisi olla käynnissä vuoden 2010 alussa, niin ei helpolta näytä. Olisikohan aikataulujen miettiminen paikallaan. Yhden vuoden lisäaika näin mittavan uuden hallinnon käynnistämisessä voisi olla viisautta. Näin saataisiin toimeenpanoon aikaa ja säästyttäisiin kaaokselta ja monilta hätälaskuilta.