
Tel. +358 3 248 1111 (vaihde), fax. +358 3 248 1250
Avoinna: 9.00-15.00, email: pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi
|
TIEDOTUSVÄLINEILLE 14.10.08 Aluehallintoviraston toimipaikka sijoitettava TampereelleMaakuntahallitus esittää aluehallinnon uudistushankkeelle, että aluehallintoviraston toimipaikka sijoitetaan Tampereelle. Pirkanmaa on väestömäärältään, toiminnalliselta monipuolisuudeltaan, tuotannoltaan ja sijainniltaan niin merkittävä kokonaisuus, että se tarvitsee oman täyden palvelun elinkeino- liikenne- ja luonnonvarakeskuksen lisäksi myös aluehallintoviraston toimipaikan. Jotta uusiutuva aluehallinto saadaan parhaalla tavalla palvelemaan asukkaita, tukemaan alueita ja tuottamaan hyvää lisäarvoa alueen kehitykselle, ei toimintojen sijoittamista voida tehdä historiallisten lähtökohtien ja vanhan hallintorakenteen pohjalta vaan tulevaisuuden kehitysnäkymien pohjalta. Silloin tärkeäksi nousevat väestön ja elinkeinoelämän volyymit, liikenteelliset tekijät, kasvukäytäviin tukeutuva kehitys, koulutuksen ja tutkimuksen voimavarat sekä luonnolliset yhteistyösuunnat. Pirkanmaan välittäminä rakentuvat valtakunnalliset liikenneyhteydet ja niihin tukeutuvat kasvukäytävät kaikkien naapurimaakuntien suuntiin. Hyvät yhteydet ja pitkäaikainen yhteistyö Länsi-Suomen maakuntien välillä on osoittanut suunnat, joiden mukaan maakuntien yhteistyöalueet luontevasti rakentuvat. Sama peruste toimii myös Kanta-Hämeen suuntaan. Pohja on siten lähtökohdiltaan toiminnallinen ja tulevaisuuden rakenteen huomioon ottava. Hallinnon tulee virastojen ja keskusten sijaintipaikkaratkaisuillakin tukea tätä luonnollista kehitystä. Tampere on maamme toiseksi suurimpana ja kasvavana keskuksena myös maakuntaa laajemman alueen palvelukeskus kansalaisten asioinnin ja elinkeinoelämän toimintojen kannalta. Sitä se on myös tiedeyhteisöjen yhteistyön näkökulmasta. Tampereen liikenteellinen sijainti on hyvä ja saavutettavuus niin maanteitse kuin rautateitsekin on erinomainen. Tampereella on huomattava määrä nykyisen hajautetun lääninhallinnon ja muiden sellaisten piiriviranomaisten toimintoja, jotka tulevat siirtymään tulevaan aluehallintovirastoon. Tämä on tärkeä näkökohta, kun otetaan huomioon aluejakotyöryhmän väliraportissa esitetty kanta, jonka mukaan uudistus ei saisi aiheuttaa turhaa toimintojen siirtämistä paikasta toiseen ja että alueille sijoittuisi pääasiassa toimintoja, joita siellä on tarkoitus hoitaa. |



