TIEDOTUSVÄLINEILLE 14.10.08
Lisätietoja: aluekehitysjohtaja Jukka Alasentie p. 0500 -733 620
Pirkanmaalle suunnitteilla metsien terveysvaikutusten
tutkimuksen ja kehittämisen osaamiskeskittymä
Pirkanmaalle kaavaillaan Metlan Parkanon yksikön johtamaa metsien terveysvaikutusten tutkimuksen ja kehittämisen osaamiskeskittymää. Osaamiskeskittymällä halutaan vahvistaa metsästä saatavien terveystuotteiden ja -palveluiden yritystoimintaa.
Maakuntahallitus myönsi Terveyttä metsästä -hankkeelle yhteensä 140 000 euroa.
Metsäntutkimuksen, lääketieteellisen tutkimuksen ja terveys- ja luonnontuotealan yritysten välille luodaan uudenlainen yhteistyö- ja asiantuntijaverkosto, jolla mahdollistetaan uusien innovaatioiden ja toimintamallien syntyminen.
Pirkanmaan mahdollisuudet kehittää korkeaa teknologiaosaamista bioaktiivisten yhdisteiden hyödyntämiseksi paranevat. Etenkin Metlan Parkanon yksikköön syntyy uutta osaamista, joka parantaa sen toimintamahdollisuuksia ja verkostoitumista Pirkanmaan yrityksiin ja Tampereen tiedeyhteisöön. Osatoteuttajana hankkeessa on Tampereen yliopisto.
Hanke kestää vuoden 2011 syyskuun loppuun.
Hanke tukee maakuntaohjelman tavoitetta vahvistamalla tutkimus- ja kehitystoimintaa. Se liittyy tiiviisti myös maakunnan tunnistettuihin osaamisklustereihin (HealthBio - terveyden bioklusteri sekä hyvinvointiklusteri). Hankkeen avulla voidaan kanavoida Tampereen keskusseudun osaamista myös maakunnan reuna-alueille.
Maakuntahallitus myönsi Metsäntutkimuslaitokselle / Parkanon toimintayksikölle (osatoteuttajana Tampereen yliopisto / Kliinisen lääketieteen laitos) Terveyttä metsästä -hankkeen toteuttamiseen Euroopan aluekehitysrahastosta 72 800 euroa. Valtion rahoitusosuutena hanke saa 67 200 euroa.