Hae Pirkanmaan liitosta:


TIEDOTUSVÄLINEILLE 23.9.08

Lisätietoja: aluekehitysjohtaja Jukka Alasentie p. 0500 - 733 620

Optoelektroniikan tutkimuskeskukselle EU-rahaa yli 200 000 euroa

Tampereen teknillisen yliopiston Optoelektroniikan tutkimuskeskus ottaa käyttöön uuden MBE-laitteen ja parantaa nykyisten yksiköiden tehokkuutta kehittämällä osaamista ja menetelmiä. Hankkeessa kehitetään MBE-pohjainen kiteenkasvatusmenetelmä keskipitkille aallonpituuksille. Tällä tavalla valmistetuista puolijohteista voidaan tehdä uudentyyppisiä aurinkokennoja, puolijohdelasereita ja detektoreita.
Maakuntahallitus myönsi tutkimuskeskukselle EU-rahoitusta kaikkiaan 222 483 euroa.

Optoelektroniikan tutkimuskeskus on suurin yliopistollinen puolijohteiden valmistaja Euroopassa MBE-menetelmällä, joka on maailman tarkin puolijohteiden kasvatusmenetelmä. Tutkimuskeskuksen viisi MBE-reaktoria ovat vanhoja eikä niiden suorituskyky vastaa ajan vaatimuksia. ORC on ryhtynyt toimenpiteisiin uuden reaktorin hankkimiseksi.
Hankkeessa kehitetään korkean teknologian osaamista ja menetelmiä, jotka palvelevat kaikkia puolijohderakenteita ja näiden sovelluksia.
Vuoden 2011 maaliskuun loppuun kestävä hanke edesauttaa uuden puolijohdeteknologian kehittymistä ja käyttöönottoa esimerkiksi energiankulutukseltaan tehokkaissa puolijohdevalonlähteissä.
Hanke on hyväksytty maakunnan yhteistyöryhmässä 5.9.2008.
Nanoteknologia on yksi maakunnan ehdottomista kärkialoista. Siihen liittyvän perustutkimuksen ja tutkimuksen tekemisen edellytysten tukeminen on maakunnan elinkeinoelämän kehittämisen näkökulmasta erittäin tärkeätä. Nanoteknologia on tieteenala, johon panostetaan tulevaisuudessa hyvin voimakkaasti niin kansallisissa kuin kansainvälisissäkin tutkimus- ja kehitysohjelmissa.
Hankkeessa on kyse poikkeuksellisen korkeatasoisen ja kansainvälisestikin merkittävän huippututkimuksen toimintaedellytyksen kehittämisestä ja maakunnan kannalta merkittävästä osaamiskeskittymästä, joka tukee myös alueen elinkeinoelämää.

Maakuntahallitus myönsi Tampereen teknilliselle yliopistolle Nanoteknologia optoelektroniikassa -hankkeen toteuttamiseen Euroopan aluekehitysrahastosta 111 242 euroa. Valtion rahoitusosuutena myönnetään 111 241 euroa.

PIRKANMAAN LIITTO Avoinna 9-15, puh. (03) 248 1111, fax (03) 2481 250, email: pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi
Julkaisujärjestelmä: Mediasignal Communications