
|
Pirkanmaan maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelmassa 2006 - 2007 oli energiahuollon osalta maakunnan kehittymisen kannalta keskeisenä hankkeena Pirkanmaan energiastrategian toimenpideohjelman laatiminen. Asia tuli painokkaasti esiin myös syksyllä 2005 pidetyssä Pirkanmaan energiapäivässä. Näistä lähtökohdista Pirkanmaan liitto ja Pirkanmaan TE-keskus käynnistivät toukokuussa 2006 Pirkanmaan maakunnallisen energiaohjelman valmistelun. Ohjelmassa määriteltiin ne keskeiset tavoitteet joiden suunnassa maakunnan energiajärjestelmää kehitetään, sekä linjattiin toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Ohjelmaa tullaan hyödyntämään mm. maakuntaohjelman, toteuttamissuunnitelman ja maakuntakaavan taustaselvityksenä sekä alueellisen kehittämisrahoituksen kohdentamisessa. Se toimii myös julkisen keskustelun herättäjänä. Pirkanmaan energiankulutuksen kehitystä jatkossa on kuvattu energiaohjelmassa ”Energiavision 2020” avulla. Vuonna 2004 Pirkanmaalla kulutettiin energiaa 23,2 TWh, joka vastaa 5,6 % koko Suomen energian kulutuksesta. Vision mukaan energiaa käytetään vuonna 2020 Pirkanmaalla 25,7 TWh. Visiossa uusiutuvien energialähteiden osuus energianhankinnasta nousee nykyisestä 15 prosentista 22 prosenttiin. Vastaavasti maakunnan energiaomavaraisuus lisääntyy 18 prosentista 26 prosenttiin. Energiaohjelman toimenpiteiden myötä Pirkanmaan kasvihuonekaasujen päästöjen kasvu saadaan pysäytettyä ja laskuun. Pirkanmaan energiatuotantorakenteen eroista suhteessa muuhun Suomeen seuraa, että Pirkanmaalla ei ole mahdollisuuksia maan keskiarvon suuruiseen päästövähennykseen. |









