Hae Pirkanmaan liitosta:

TIEDOTUSVÄLINEILLE 1.8.08

Lisätietoja:
Maakuntajohtaja Jussi V. Niemi, 050 523 2005, edunvalvontajohtaja Pentti Hämäläinen, 0500 639 625, ja edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela, 050 527 2129.


Maakuntajohtaja Jussi V. Niemi
Pirkanmaan liitto

Valtiovarainministeriön ehdotus valtion
talousarvioesitykseksi vuodelle 2009 Pirkanmaan osalta


Pirkanmaan liitto laatii vuosittain Pirkanmaan budjettitavoitemuistion valtion seuraavan vuoden talousarviota varten liiton edunvalvonnan käyttöön. Siihen sisällytetään hankkeita, jotka ovat maakunnalle keskeisiä ja edellyttävät ratkaisuja määrärahavarauksina tai muutoin toimenpiteitä budjettivalmistelun yhteydessä. Pirkanmaan liitto julkisti helmikuussa Pirkanmaan budjettitavoitteet vuodelle 2009.

Valtiovarainministeriö (VM) julkisti tänään ehdotuksensa valtion talousarvioesitykseksi vuodelle 2009.


Yleistä budjettiehdotuksesta

Valtiovarainministeriön ehdotus talousarvioesitykseksi on kohdistettu painopisteiltään osaamiseen, välittämiseen ja kannustamiseen. Maakuntien kannalta osaamiseen panostaminen on perusteltua. Yliopistojen lisärahoitus ja ammatillisen peruskoulutuksen sekä maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen lisäämiset edesauttavat myös Pirkanmaan kehitystä.

Arvokkaan kansallisomaisuuden ylläpitämiseksi ja tiukentuvien ympäristö- ja ilmastomuutosvaatimusten saavuttamiseksi budjetin painopistealueisiin olisi saanut lisätä myös toimivaan infrastruktuuriin panostamisen.


Tienpidon rahoitus ei riittävä

Pirkanmaalla erityisen tärkeää on alueen kilpailukyvyn parantaminen ja kansalaisten liikkumismahdollisuuksien turvaaminen. Tämä edellyttää liikenneväylien rakentamiseen ja ylläpitoon osoitettavien määrärahojen merkittävää korotusta. Vaikkakin liikenneväylien rahoituksessa ollaan liikennepoliittisen selonteon mukaisesti siirtymässä pitkäjänteisempään ja rahoituksellisesti myönteisempään suuntaan, ei liikenteen rahoitus ole riittävä perusteltujen kehittämistarpeiden sekä hoidon ja ylläpidon kannalta.

Esimerkiksi tienpidon rahoituksen ja liikennesuoritteiden vertailu vuodesta 1990 lähtien osoittaa, että indeksillä korjattu tienpidon rahoitus on nyt noin 500 miljoonaa euroa alempana, kun samanaikaisesti liikennesuorite on kasvanut lähes 10 000 miljoonalla autokilometrillä. Liikennesuoritteilla mitattuna Pirkanmaa on maan toiseksi suurin heti Uudenmaan jälkeen. Valtion budjetissa tuleekin hallitus- ja eduskuntakäsittelyssä saada lisämäärärahoja liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta parantavaiin toimenpiteisiin.

Liikennepoliittisen selonteon mukaiset ratkaisut mahdollistavat Pirkanmaalla tieliikenteen suurista kehittämiskohteista Tampereen Rantaväylän liikennetunnelin rakentamisen aloittamisen tällä vaalikaudella, mutta VT3:n yhteysvälin Tampere-Vaasa laajamittaisen parantamisen aloittaminen on toteutumassa vasta vuoden 2011 jälkeen. Nyt on tärkeää, että Pirkanmaalle tärkeiden pääteiden liikenteen sujuvuutta voidaan parantaa teemahankerahoituksen turvin. Teemahankkeisiin on kuitenkin osoitettava selvästi enemmän rahoitusta kuin mitä liikennepoliittisessa selonteossa on määritelty ja VM:n budjettiehdotuksessa esitetty.

Alemman asteisen tieverkon osalta on positiivista, että metsäteollisuuden puuhuollon edellytyksiä turvataan. Tämä tuki tulee kohdistumaan myös Pirkanmaan teille. Kuitenkin jatkossa teollisuuden puukuljetusten varmistaminen tulisi taata kestävämmällä tavalla mitoittamalla perustienpidon määrärahat riittävälle tasolle. Puukuljetukset on koko maakunnassa pystyttävä hoitamaan "kannolta tehtaalle".


Suurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen tuki myönteinen

Joukkoliikenteen kehittämisen kannalta on eduksi, että suurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen tukeminen pääsee alulle. Vaikka määräraha tulee olemaan vielä pieni, niin se mahdollistaa Tampereella bussiliikenteen kehittämisen jatkamisen ja siten myös matkustajamäärän kasvun jatkumisen ensi vuonna.

PIRKANMAAN LIITTO Avoinna 9-15, puh. (03) 248 1111, fax (03) 2481 250, email: pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi
Julkaisujärjestelmä: Mediasignal Communications